Daddy osaa. Suunnittelemme markkinointiviestintää, uudistamme brändi-ilmeitä ja rakennamme kampanjakonsepteja. Perinteisiin, sähköisiin ja sosiaalisiin medioihin. Hyvää shittiä, niin asiakkaamme joskus ovat erehtyneet huokaamaan.
Ideapark ilmoittaa nyt uudella yhtenäisellä ilmeellä.
Kun kauppakeskuksesta löytyy yli 200 liikettä, kahvilaa ja ravintolaa, asettaa se haasteita myös markkinointiviestinnän ulkoasulle. Daddy rakensi Ideaparkin ilmoittelulle yhtenäiset visuaaliset raamit ja leikitteli otsikoinnin ja kuvamaailman yhdistelmillä. Syntyi Ideaparkin näköinen ilmoitussarja, josta esimerkkejä löytyy suurimpien sanomalehtien sivuilta viikottain. Toimitukseen kuului myös selkokielinen ohjeistus, jonka avulla asiakas osaa nyt itsekin hyötykäyttää uusia ilmoituspohjiaan.
Samaa visuaalista ilmettä jatketaan myös kauppakeskuksen ulkomainonnassa.





Koolla ei ole merkitystä. Ulkonäöllä sen sijaan on.
Daddyn mielestä suutarin lapsellakin on oikeus kenkiin. Ikiomiin brändikuviin investointi olikin heti alkumetreiltä Daddylle itsestäänselvyys ja tänään asiakkaita rakastetaan kolmen karismaattisen karaktäärin hahmossa.
Lue lisää!Borealin ilmeessä on nyt uutta elinvoimaa.
Kasvinjalostusyritys Boreal tuottaa ainoana alansa toimijana pohjoisiin viljelyolosuhteisiin sopivia lajikkeita. Daddy ymmärsi, mikä Borealin merkitys on koko kotimaisessa elintarviketeollisuuden tuotantoketjussa ja kiteytti sen brändilupaukseksi.
Lue lisää!Daddy lähetti Wingon nousukiitoon.
Vuonna 2007 perustettu virtuaalilentoyhtiö sai kaupallisen identiteettinsä Daddyn toimesta. Tulokas kastettiin Wingoksi ja sen peruslupaukseksi sinetöitiin “Aika lentää siivillä”.
Lue lisää!Daddy adoptoi tulevaisuuden F1-lupauksen.
Brändillä on merkitystä myös autourheilussa. Daddy adoptoi loppuvuodesta 2009 perheeseensä 16-vuotiaan Leopold Ringbomin.
Lue lisää!


