Asiakas
Poliisiammattikorkeakoulu, OTSO, Anvia, Virve Tuotteet ja Palvelut

Tehtävä
Tee markkinoinnista elämyksellisempää!

Keinot
Augmented reality (AR) eli lisätty todellisuus

 

Augmented reality tekee tolkuttomastakin totta

Lisätty todellisuus törmäyttää reaali- ja digimaailmaa vaikuttavasti esimerkiksi messuosastoilla, tuote-esittelyissä ja muissa livetilanteissa. Pelkän pinnallisen hötkäytyksen lisäksi toteutuksissa päästään parhaimmillaan kiinni myös brändin ytimeen.

Daddy askarteli ensimmäisen augmented reality -kampanjansa jo vuonna 2010 Poliisiammattikorkeakoululle. Sittemmin todellisuuden tuolle puolen ovat kanssamme kurkottaneet muun muassa OTSO Metsäpalvelut, Anvia Oyj sekä Virve Tuotteet ja Palvelut.

Hauska Hahmojahti

Täydennetty todellisuus eli augmented reality (AR) valjastettiin osaksi Osuuskauppa KPO:n markkinamixiä. Interaktiivinen mobiilipeli johdatti asiakkaat hauskaan hahmojahtiin alueen Prismoissa S-Marketeissa ja Saleissa. Peliä varten KPO:lle räätälöitiin viisi vekkulia animaatiohahmoa, joita pelaajat keräsivät myymälöissä puhelimellaan. Osallistumiskynnys saatiin erittäin matalaksi, koska verkkopohjainen AR-sovellus ei edellytä erillisen applikaation lataamista eikä rekisteröitymistä. Tuhannet pelaajat metsästivät keskimäärin yli 8 minuuttia hahmoja kauppareissunsa yhteydessä.

Katso lisää Daddyn Osuuskauppa KPO:lle ja Prismalle suunnittelemia kampanjoita.

OTSO – näitkö jo nallen?

Daddy suunnitteli OTSO:lle augmented reality -konseptin, joka toi uutta eloa käyntikortteihin ja ilmoituksiin. OTSO:n ystävät pääsivät myös paiskaamaan messuilla tassua virtuaalinallen kanssa. Menestyksekäs AR-messukonsepti osoittautui myös kustannustehokkaaksi, sillä siitä riitti tapahtumien vetonaulana iloa useammaksikin vuodeksi.

Polamk – sinustako sinivuokko?

Daddyn Poliisiammattikorkeakoululle konseptoima AR-sovellus oli kaupunkiseikkailu, jossa etsittiin kolaripaikalta karannutta epäiltyä. Pelissä pärjänneet pääsivät poseeraamaan polleasti virtuaalisessa poliisiunivormussa. Peli toteutettiin newyorkilaisen Goldrun-startupin kanssa, ja sitä pelattiin iPhone-puhelimilla Helsingissä, Turussa ja Tampereella vuonna 2010. Siis kuusi vuotta ennen Pokémon GO:n julkaisua. Tulipa taas touhuttua hieman etukenossa…

Virve – kaikin puolin komeita käsiradioita!

Turvallisuusviestinnän järjestelmiä suunnitteleva Virve Tuotteet ja Palvelut tietää, että hyvä idea voi tehdä esitteestäkin elämyksen. Daddy on funtsinut Virvelle useitakin päräyttäviä painotuotteita, joista yhtä tehostetiin lisätyllä todellisuudella.

Esite oli jo ensisilmäyksellä toki tyylikäs, mutta AR-sovelluksen läpi katsottuna siitä paljastui uusi ulottuvuus. Jokaisesta esitellystä tuotteista avautui nimittäin fotorealistinen 3D-kuva, josta tuotteen yksityiskohtia saattoi tarkastella entistä elävämmin.

Anvia – silkkaa säästöä!

Daddy yhdisti Anvian tuoteilmoitteluun uutta, jännittävää elämyksellisyyttä.
Salaiset hinnat -kampanjassa kuluttajat houkuteltiin lisätyn todellisuuden pariin metsästämään huikeita tuotetarjouksia. Osallistumisen kynnystä laski lupaus rahan säästöstä sekä se, että homma hoitui helposti ilmaiseksi ladattavalla Layar-sovelluksella.

Isän kädestä.
Muistaaksemme
jo vuodesta 2007!

Daddy Finland
Marco Pajari - Partner - Daddy Finland Oy

© Mainostoimisto Daddy Finland Oy, Satakunnankatu 33 B, 33210 Tampere.

Dadvertising from Tampere and Helsinki since 2007.
Brändin rakentaminen, yritysilmeet, verkkosivustot, sisältömarkkinointi, videotuotannot, brändihahmot, painotuotteet, augmented reality.

Satuit lukemaan myös footerin? Ota yhteyttä.